tiistai 29. tammikuuta 2013

Laiskuutta, pientä paniikkia ja tiikereitä.

Selailimpa tuossa äsken Blogiani hieman ja totesin, että paljon on jäänyt tännekin kirjottamatta. Olen siis ilmeisen laiska ja saamaton tapaus. Tosin en nykyisin juurikaan istuskele koneen äärellä paljoa ainakaan jos verrataan miten ennen aikaa kului tämänkin masiinan kanssa. Ehkä minäkin olen löytänyt sen elämän jopa :D Tai sitten olen vain yksinkertaisuudessaan liian laiska kirjoitellakseni tänne isommin mitään ihmeellistä :D Blogini tarkaselun yhteydessä huomasin myös sen, että olin tehnyt merkintöjä Tikrutatskastani ja olin unohtanut aivan lisätä viimeisen vaiheen kuvan tänne. Elikkäs sekin on ollut valmiina jo jonkinaikaa :) Lopputulos oli kyllä hyvä ja pidän siitä kovin!^^ Voisin lisäillä kuvankin tämän merkinnän loppuun.

Paniikki hiipii kyllä kouluasioidenkin suhteen pikkuhiljaa ja pitäisi hakuhommatkin olla kohta jo selvillä. Oulun suuntaan olen kyllä suunnitellut lähteväni josko minut sinne jonnekin huolitaan kouluun :D On tuossa pyöriny muutama mukava vaihtoehto mielessä. Haut olisi joskus kuukauden päästä ja apua! :o En edes tiedä miksi minä panikoin niin kovin.. johtunee lienee siitä, etten ole koulunpenkillä hetkeen ollutkaan :o ! 

Mutta.. mutta.. mutta.. Pakko kait se on sanoa, että miulla on kyl mailman paras hellu<3 Toi miulle Sydänrasiassa Geisha suklaaita ja sitten toffifeeta<3 Paranemista edistämään^^ Ja nimipäivälahjaksi sain ihanan ison Tiikeripehmon! :) hihi söpö! (Nalle Puhin kaveri nääs se tikrutin) Sain myös kolme tiikeri pikkulelua.. :') On se kiva, etten ole ainoa jota lapsettaa joskus.. Tosin Tuomas osti itselleen kaksi ilveslelua, koska koki epäreiluksi sen, että minulla on tiikerileluja. :D Niin mitä meillä olikaan sitä ikää.. :D voi luoja.. joskus sitä kyllä miettii että täytänkö mie oikiasti 21v vai 12v? :D huoh..

Tähän loppuun voisinkin lisäillä kaikkia turhia materiakuvia + kaikennäköstä tärkeää ja vähän vähemmän tärkeää mitä nyt on tässä viimeaikoina ollut :D 

Hellu ja Ihana tikrutinpehmo<3 Laskevat muka matikkaa :D
Tässäpä nämä kolme Tikru pienoismallei :D Näistä siis saan Murua kiittää :') Sillonku lapsettaa niin sille ei siis voi yhtään mitään.. :D
Tuomas huolehti etten kipiänä ainakaan paase laihtumaan  :D
Ystäväni Sonjan kanssa kierros alennusmyynneissä ja löysin kahdet kivat korviket + kauan kuolaamani laukku (alkuperäinen hinta 99e) oli tullut suht hyvään alennukseen, jota en raaskinut vuoteen ostaa. Rakastan tuota laukkua kyllä<3 
Tällainen tästä tatskasta loppuviimein siis tuli! ^^ Olen tyytyväinen lopputulokseen! Purr..
Hyvin alkoi UV2013 rakkaan ystäväni Titan seurassa<3
Ja tähän loppuun tämmöinen ällönlölly parisuhdehyihyikuva. Uudeltavuodelta <3 Mut kyl miusta vain tuntuu, että olen aikastalailla onnellinen ny ^^
Tämän hirmupitkän päivityksen jälkeen voinkin hyvillämielin hiippailla sänkhyyn untenmaille^-^ Ja pyrin olemaan jatkossa ahkerampi Blogini suhteen.. Tai no näin mä varmaan aina lupaan, mut jos ny tämän vuoden alottais sillä, että tästä lupauksesta pitäisin jopa kiinni! Yritys on kova ainakin ja tulos selviää myöhemmin :D Kauniita Unia kaikille<3 -> 

maanantai 17. joulukuuta 2012

Jouluilua.

Miten aika voikaan mennä näin huomaamatta vauhilla?! Kaikenlaista on taas tapahtunut ja nyt on jopa joulukuukin. Huhhuh.. En vaan meinaa saada aikaiseksi kirjotella tänne blogiini tarpeeksi usein :c 
No anyway.. Jouluhäslinkiä onkin riittänyt viimeaikoina ihan riittämiin :D Onneksi olenkin ostanut jo kaikki joululahjat ja ihana ystäväni Jenna net paketoikin^^ (inhoan lahjojen pakeroimista!) Leipomisetkin on leivottu ja tänään siivoiltu oikeen urakalla! Huomenna pitäisi joulukuusikin koristella :) Eli pikkuhiljaa alkaa olemaan joulujutut tehtynnä ja sitten saakin leppäillä ja ottaa rennosti^^ 

Pikkujouluihin lähössä. ( En oo omistanu tonttulakkia ala-asteen jälkeen.. nyt vihdoinkin sain sit hommattua sellaisenkin) :D





Eilen oli ihan hupaisat pikkujoulut Empin ja Sepon tykönä :) Ihmisiäkin oli ihan mukavasti paikalla! Sulo-koiruuskin oli oikeen edustuskunnossa tonttupuku päällä :D Sain jo ensimmäisen joululahjankin^^ "Bad hair day" -pipon, kivat korvikset ja komedialeffoja :p Tykkäsin kyllä!



Ja mikä kaikkein parasta.. krapulahirvitys taisi mennä naapuriin vierailemaan kun täälläkään sitä ei näkynyt :D Onneksi! Väsymys onkin sitten eriasia, mutta sen kanssa sentään pystyy elämään paremmin :)








Viime tiistaina meijän Rolle-koiruus koki kovan kolauksen, kun joutui pallinpoistoleikkaukseen. :c Reppana! Toivonmukaan leikkauksesta on sitten jotain hyötyä ja merkkailu vähenisi ainakin. Pahinta varmaan on ollut leikkauksen jälkeen tuohon kauluri/tötteröön totuttelu. Ulkona käyminenkin on kyllä yhtä taidetta, kun Rolle yrittäessään haistella jotain maasta kauhookin lunta kaulurin täyteen. :c Varmasti tuntuu epämukavalta, mutta onneksi jo ensi perjantaina on tikkien poisto ja silloin saa tuon kaulurinkin ottaa pois!










Nytten voisin vaikka hipsiä pikkuhiljaa unille itsekin, kun kellokin on taas yli kaksi ja pitäisi mukamas jaksaa nousta joskus ihmistenaikoihinkin ylös, ettei menis taas koko päivä nukkuessa! Tahdon kumminkin toivottaa jokaiselle Hyvää Joulua ja railakasta uv.ta^^ Minäkun en tunnetustikaan saa kovin usein aikaiseksi tänne kirjoitella. ( pitäisiköhän siis tehdä uv-lupaus ja tähdätä siihen josko saisi kerran kuukaudessakin vaikka kirjoteltua jotain tännekin) ^^ Itse Jouluni vietän varmaankin perheen kanssa (vanhemmat ja isovanhemmat) ja mahdollisesti Rakkaimpani kanssa ainakin toivottavasti^^ Uv.sta taas ei ole vielä mitään tietoa, mutta sen näkkeepi sitten!

Eli bye bye ja kauniita unia! ^-^

maanantai 1. lokakuuta 2012

Jatkoa Tiikerille.


Noniin :) Tänään (30.9) on sit taas työstetty tuota miun tiikeriä tuossa koivessa :D Se sai väriä pintaan oikeen urakalla ja näyttääkin todella kivalta! :) Tosin vielähän tuo on hieman keskeneräinen, kun taustalle olisi tulossa lisää kasvillisuutta ja väriä. Sitä jatkamma Minnan kanssa sitten 5.11 :) Saapi parantua tuo koipi taas kunnolla ennenku sitä mennään rassaamaan lisää :) Onhan tuohon tekoonkin vierähtänyt yhteensä varmaan jotakuinkin 7h :) ja vielä olisi tunti ainaki jälellä ellei enempikin :D Olen kyllä kaikinpuolin tyytyväinen tulokseen ^^ Nyt voisinkin lähtä pesemään tuon ja rasvaamaan + josko sitä unille ehtis täs kohtapuoliin :) ->

lauantai 1. syyskuuta 2012

Elämää ja vähän muutakin.

Nonniin onhan tässä taas sattunut ja tapahtunut kaikennäköistä jälleen kerran, kun olen pitänyt piiiitkää taukoa blogailusta taasen :D Olen ollut töissä ja päätynyt kesäsijaisuuden loputtua takaisin työkkärin listoille, mutta kuinkaollakkaan soitettiin minut takaisin töihinkin viikon kotona oleilun jälkeen :D Nyt olen sitten tehtyt sijaisuuksia viikonverran ja taas on pitkästi tyhjää jatkossa (ellei töistä soitella taasen tekemään joitain satunnaisia vuoroja) :) Tiiä häntä mille sitä tässä taas alakaisi :)
Otin minä tuossa uuden kuvankin ihooni :) Kiitos siitä kuuluu Minnalle! Tosin sekin on vielä hieman vaiheessa, kun värit puuttuu suurimmilta osin. Työstettiin me tuota kuvaakin se 3h ainakin ja vielä ois samanmoiset edessä :D Pikkusen on kinttu hellänä, mutta on se sen arvoista ^^ Olen tyytyväinen kyllä. 
Tämä sijaitsee siis vasemman pohkeen ulkosyrjässä. Jalan asento on vain kuvassa hassu ja näyttää oudolta :D
Voi krpl kun tää syksy onkin sitten niin ns masentavaa aikaa.. :/ joka vuosi suunnilleen näihin samoihin aikoihin tulee aina semmonen apea fiilis.. Ehkä se johtuu siitäkin, että pidän kesästä enkä millään haluaisi talven tulevan ja syksyhän on aina merkki siitä, että talvi tekeepi tuloaan. :s Mielikin elää vuodenaikojen mukaan näköjään. Yöllä ja illalla/aamulla on niin pimeää ja hämärää tuolla ulkonakin.. sekin varmasti vaikuttaa. Tähänkin voi todeta kyllä, että äkkiä se aika menee ja kohta on taas kesä ^^ sitä on hyvä odotella! Tämä kesä menikin kyllä töitä tehdessä enkä paljoa mihinkään päässyt koko kesän aikana. Yhden reissun keskesin tehdä ja silläkin oli pituutta huimat 4pv :D Josko sitä ensi kesänä paremmin pääsisi liikkumaan ja vaikka kävisi eteläsuomessa pyörähtämässä, ellen sitten aijemmin ehdi/pääse :) 
Nyt voisinkin alkaa tekemään taasen jotain hyvin hyödyllistä ja järkevää.. tosin en vielä tiedä mitä, mutta äkkiäpä tässä jotain kehitteleepi :) -> muiii ^-^

torstai 26. heinäkuuta 2012

Kesämenoakaikenlaista.

Vaimo kuskina.. kärsi ;)

Jenna vaimokkeen ja miun evväät yks päivä rantsusa :p
Sataman tähesä yhilä kerran ;D
Brandy ronkelo oliki menny jo mutta ufoshot <3 omnom.
Hyvä humala ft. Jannen arskat :D
Taas on mennyt pitkä tovi siitä kun olen viimeksi tänne mitään päivitellyt. Kuukauden verran suunnilleen. :D Tässä välissä onkin tapahtunut kaikkea turhaa josta nyt kaikesta ei edes viitsi mainita. :') Töitä töitä ja töitä + johonkin väliin aina viihtelyt on myös survottava :D joten baareilua ja sen semmostakin välillä. :p Eilen tosin olin selvinpäin baarissa yhden kaverini kanssa.. ihan extempore reissu ja sen jälkeen keksivätkin pojat ideaksi että lähemmä uimaan takitsulle :o ! No tulipahan tuota uitua ekan kerran moniin vuosiin luonnon vesissä :D Mutta olipa vain kylymää vettä.. ja ilmakaan ollut enää kauhean lämmin silloin viiden aikaan aamuyöllä x) Kaiken kruunasi toki se, että minullahan oli aamulla seiskaksi töihin meno.. mutta hyvin siel ihme kyllä jakso :p toksi nukuinkin pienoiset kevyet 3h päikkärit :D nyt jaksaapi taas!

On kyl tullu riehuttua ympäri kyliä enempi ku laki salliipi :p mutta se on tämä kesä aika.. kerkeäähän tuota maata kotona sitten kun on ne -30 asteen pakkaset :D Ja asiasta tenikseen.. kävinpäs tänään jubailemassa Minnan kanssa tatuointi juttuja.. Joten mahdollisesti ensikuussa tulleepi uutta leimaa miulekkin finally! :p sitä odotellessa! Kampaajallakin pitäisi käydä ja olen rakastunut Iron Fistin yhtiin kenkiin ja nekin maksaa toki 150e about nii onpahan taas rahanmenoa :D
Kyl se raha on heleppo menemään muttei niin helepp tulemaan :'))

Omaa kämppääkin pitäisi katsella.. toki olen katsellutkin jo, muttei ole sopivaa vielä kohille tullut! Olishan tuo jo aikaki lähtä vähän omilleenkin.. :D helepottais varmaan jokaista.. :D

Nyt vois kyllä korkata yhden huurteisen ja painua tuohon mein terassille istuskelemaan ja nauttimaan auringista ^^ -> heiba!

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Päivittelyä.

Joopa joo :D melkeen oonki varmaan jaksanukkin päivitellä täs kaiken hässäkän keskellä tätä blogiakin joten päätinpä nytten puoliunessa 7h työpäivän jälkeen ja 3h yöunien jälkeen (+ toki raskas ja railakas juhannuskin on jopa takana;> ) tulla päivittelemään tätä vähäsen ajantasalle :D
Juhannus 2012 with. Jenna<3
Jenna<3


Elikkäs.. Olen tässä edellisen postauksen jälkeen ollut 2kk työharjottelussa yhdessä palvelukodissa, josta minulle tipahtikin kesäsijaisen paikka :) Nyt sit oonkin siellä samassa paikassa töissä elokuun 19 päivään asti ^^ Sitten ei kyl oo viel tietoo et mille alakais :) nooh sen näkkeepi sitten!


Juhannus oli kyllä aivan huippu<3 Kiitos ihmiset siitä :D Tuli kyl tanssittua taas ihan hulluna ja muutenki sikailtua ku pölijä :D Nyt on sitten hyvä rauhottua hetkeksi.. neljän päivän vapaita odotellessa.. ;)


tiistai 20. maaliskuuta 2012

Teinivuodet ohi on..

..ja nyt pitäis muka aikuistuakin :D Saapa nähä mitä tästäki tullee.. en taija koskaan olla täysin aikunen.. ja ehkä ihan hyvä niin :) Kaikki on kyselly et "no miltä tuntuu olla vanaha".. ei täs oikeen muuta voi sanoo ku et väsyttää ihan vitusti ja oon jotenkin jumittunut kotio.. O.o Vois ehkä liikkuakkin enempi kämpänkin ulkopuolella.. voi olla et mulla on jokin sopeutumisvaihe menossa.. :D Sulattelen asiaa, että aika kuluu nyt täst lähin vielä nopeempaa ku ennen.. ainakin niin kaikki sanoo.. kun täyttää 20v niin ei mee ku hetki niin huomaa olevansakin 25 :o ! Apua! Mie täytän täst lähtien joka vuosi 20v :D Nyt lauantaina vois kyl lähtä käymään vähän juhulimassa tulevia ryppyjä ja harmaita hiuksia :D Viime lauantainen juhlinta jäi siihen et tanssin selvinpäin ku pölijä ja sillai.. (Kuskina..) :D Ja tämä vanahus taitaa lähtä pikkuhiljaa unille nyt et jaksaa herätäkin ajoissa mahdollisesti^^ -> Kauniita Unia itse kullekkin!